Kuinka saada kaikki hyöty irti gradusta?

Pro gradu -tutkielman teko on tuttu juttu jokaiselle suomalaisyliopistosta valmistuneelle, ja pitkittynyttä ”graduprojektia” muistellaan vielä vanhempanakin kuin armeijajuttuja konsanaan. Eräs projektin hankalimpia ja kriittisimpiä vaiheita on itse aiheen keksiminen, sillä huonosti rajattu aihe kostautuu graduntekijälle ennen pitkään. Liian laaja tutkimuskysymys, epäkiinnostava aihe, vääränlainen data, liian kunnianhimoinen projekti ovat kaikki esimerkkejä siitä, mitä alkuvaiheen harha-askeleista voi seurata. Kuinka siis välttää aiheen määrittelemiseen liittyvät sudenkuopat?

Tämä kirjoitus tarjoaa hieman poikkeavan näkökulman aiheen valintaan. Näkökulma perustuu gradusta saatavaan hyötyyn, joka mitataan ennen kaikkea tekijän itsensä kannalta. Gradun tekoon menee pitkä aika elämästä, ja hyvin tehdyllä gradulla voi olla merkitystä oman uran ja toimeentulon kannalta. Seuraavassa muutamia vaihtoehtoja, joista voi lähteä liikkeelle aihetta hahmoteltaessa.

Jalka oven väliin -gradu. Ehkä tiedät jo että haluat työskennellä jossakin tietyssä tehtävässä tai osaat jopa nimetä tietyn unelmayrityksen. Gradu voi tarjota tilaisuuden saada jalka oven väliin, oli kyse sitten suuryrityksestä, konsulttitoimistosta, kansalaisjärjestöstä tai virastosta. Ota yhteyttä taloon ja tarjoudu tekemään gradua jostakin heille kiinnostavasta aiheesta. Voit kysyä, mitä he ehkä tarvitsisivat tai tehdä joitain valmiita ehdotuksia. Yritä sopia tapaaminen sen osaston päällikön kanssa, jolla haluaisit työskennellä, ja päästä paikan päälle kuulostelemaan, millaisia aiheita voisi olla tarjolla. Tutustu mahdolliseen toimeksiantajaan etukäteen ja varaudu myös myymään muutama oma idea. Tällaiseen tapaamiseen on syytä suhtautua työhaastatteluna. Jos saat toimeksiannon, sovi sille jokin könttäkorvaus (1000–5000 €) ja/tai pyydä käyttöösi resursseja (esim. tietokone, työtila, yhdyshenkilö, ohjausta). Tällainen järjestely voi olla hyvä diili kummallekin osapuolelle ja antaa sinulle mahdollisuuden näyttää kyntesi. Varaudu tekemään tasokas ja helposti lähestyttävä gradu ja joustamaan toimeksiantajasi toiveiden suhteen. Pysy sovitussa aikataulussa.

Erikoistumis-gradu. Jos et osaa määritellä vielä unelmiesi työnantajaa tai tehtävää, valitse sellainen aihe, joka sinua oikeasti kiinnostaa ja joka ohjaa sinua erikoistumaan johonkin aihepiiriin. Gradu toimii tällöin osoituksena siitä, että sinulla on intohimoa ja osaamista juuri tuolta osa-alueelta ja halua kehittyä asiantuntijaksi. Vaihtoehtoja on muutama. Jos haluat esimerkiksi markkinoinnin töihin, tee gradu aiheesta, joka käsittelee viestinnän ja markkinoinnin rajapinnassa tapahtuvia uusia ilmiöitä. Näin gradu toimii ikään kuin ”sivuaineena” tai sen jatkeena. Toinen vaihtoehto on erikoistua gradussa johonkin menetelmään. Voit esimerkiksi ottaa haltuun jonkun uuden tutkimusmenetelmän, kuten verkostoanalyysi, ja nousta sitä kautta alasi kärkiosaajaksi. Tai vaihtoehtoisesti voit keskittyä johonkin tiettyyn substanssialaan, kuten digimarkkinointiin, sisältöstrategiaan tai vastuullisuusraportointiin. Pääasia on että syvennyt sen verran kunnolla, että sinulla on reippaasti keskimääräistä enemmän osaamista tuolta alueelta ( ja se on yleensä vähemmän kuin oletat).

Tutkijatyrkky-gradu. Tämä oli oma valintani, kun aloittelin graduni ideointia. Tutkijatyrkky gradussa on keskeistä, että gradu on riittävän hyvä (saa riittävän hyvän arvosanan, jotta voit hakea jatko-opinto-oikeutta), mutta lisäksi tässä vaihtoehdossa on muutakin huomioitavaa. Ensinnäkin sinun tulee mielellään jo graduntekovaiheessa onnistua vakuuttamaan joku professori-tason henkilö siitä, että sinä haluat tutkijaksi ja että sinussa on potentiaalia. Tarvitset nimittäin tukea ja ohjaajan siitä oppiaineesta, jossa aiot jatko-opintosi suorittaa. Akateemisen maailman kivikoissa hyvät verkostot ovat kaikki kaikessa, ja niitä on syytä alkaa rakentamaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Kun olet löytänyt oikean tutkimusalan ja saanut kontaktin mahdolliseen tulevaan ohjaajaasi, tai siihen henkilöön joka tutustuttaa sinut ohjaajaasi, tee taustaselvitys siitä, mitä kyseisen oppiaineen ihmiset tutkivat ja mistä aiheista he julkaisevat tutkimuksia. Jos mahdollista pyri liittämään oma tutkimusaiheesi paikantamiisi teemoihin ja jopa tarjoamaan panostasi oikeaan tutkimusprojektiin – muistaen ilmoittaa joka välissä, että aiot jatkaa väitöskirjaan. Näin sinuun ja ajatuksiisi suhtaudutaan vakavammin. Sanomattakin on selvää, että gradua kannattaa alkaa valmistella samasta aiheesta kuin mitä haluaa ehkä tutkia, jotta työ on myöhemmin hyödynnettävissä. Pyri myös tuomaan mukaan graduusi sellaisia teemoja, jotka arviosi mukaan edustavat kyseisen opinahjon kokeneemmille tekijöille jotain uutta (tämän ei tarvitse olla mitään ihmeellistä, sillä tiede kehittyy hitaasti, ja vain harva tutkija tuntee kaikki käytännön elämän ”hot topicsit”).

Mainetta ja kunniaa -gradu. Joskus gradulla voi yrittää myös oikeasti savuttaa hieman näkyvyyttä itselleen. Tämä kategoria on villi kortti, sillä vain harvoin graduja lukee kukaan muu kuin tekijä, ohjaaja ja tarkastajat sekä tulevat graduntekijät, jotka ottavat mallia ja kopioivat jo tehtyjä graduja.  Paras keino näkyvyyttä tuovan gradun tekemiseksi on tarttua johonkin räväkkään ja innovatiiviseen aiheeseen, jolla voi olla uutisarvoa, ja hakea lisäksi mukaan erilaisiin gradukilpailuihin, joiden kautta voi saada mainetta ja kunniaa. Viestinnän alalla ainakin viestintätoimisto Miltton on palkinnut viime vuosina hyvällä summalla rahaa ja kunnon näkyvyydellä parhaita graduja. Näihin tilaisuuksiin kannattaa tarttua!

Toivottavasti näistä hyöty-neuvoista on iloa kaikille tuleville graduntekijöille, jotka pohtivat mistä ihmeestä gradu kannattaisi tehdä. Jos et nauti tutkielman kirjoittamisesta noin niin kuin yleisesti, niin hyötynäkökulma voi tuoda mahdollisesti elämäsi pitkäkestoisimpaan urakkaan tarvittavaa lisäpotkua!

Tsekkaa myös Pikaopas graduntekijälle ja lainauskäytäntöjä käsittelevä kirjoitus, jotka ovat ilmestyneet aiemmin tässä blogissa!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s