Viestintäosaajat luovuuden kulttuuria rakentamassa

Yritysvastuujohtaja Kirsi Seppäläinen Stora Ensosta pohtii ProComin Pilkun paikassa, mitä viestintäihmiset voisivat tehdä luovuuden kulttuurin edistämiseksi organisaatioissa. Seppäläisen mukaan suurin luovuuden vihollinen on ideoiden alas ampuminen. Hän tunnustaa, ettei ole keksinyt vielä viisasten kiveä, jolla luovuuden kulttuuri saataisiin viritettyä oikeanlaiseksi, mutta esittää monia hyviä ehdotuksia.

Seppäläisen mukaan viestijät voivat ensinnäkin toimia sparraajan roolin kautta ”ideankunnioituspoliiseina” ja opettaa kunnioittamaan ideointia. Toiseksi viestijä voi valaa luovuuden kulttuuria tuomalla organisaatioon ulkopuolisia, provokatiivisia puhujia, joiden asenteesta voi hyvässä lykyssä tarttua jotain henkilöstöön. Kolmanneksi viestijä voi rakentaa alustaa, jossa voidaan jakaa hyviä esimerkkejä ja menetystarinoita – toisin sanoen siis innostaa luovuuteen tarjoamalla eläviä esimerkkejä. Neljänneksi voidaan pyrkiä eristämään luovuus luomalla sille otolliset puitteet, esimerkiksi tiettyjä fyysisiä tiloja tai aikaa rajaamalla tai perustamalla kilpailuja ja iskostamalla ”kyllä–ja”-tyyppisiä sosiaalisia sääntöjä.

Omassa, luovuuden myyttejä purkavassa kirjoituksessani nostin esille sen, että jo kurkistus siihen, mitä luovuus ei ole, voi olla hyödyllistä. Ensinnäkin luovuus ei ole henkinen ominaisuus tai yksinäisen neron, älykön tai ”luovan hullun” puuhastelua, se kuuluu kaikille ja kaikki ihmiset ovat luovia – enemmän tai vähemmän. Usein luovuuden arvo määrittyy lisäksi sosiaalisessa kontekstissa ja monen sattumuksen kautta, joten ideoiden isät ja äidit eivät oikeastaan ole vastuussa aikaansaannostensa sovellettavuudesta, hyödyllisyydestä ja uutuusarvosta niin paljon kuin yleisesti ehkä oletetaan. Tässä mielessä ideoijien turha suitsutus jättää ehkä varjoonsa monet muut prosessiin osallistuneet.

Toiseksi halusin korostaa, että luovuus ei ole leikkiä. Mikään ei ole kiusallisempaa kuin pakotettu hauskuus. Se tuntuu samalta kuin täysin tanssitaidottoman tanssiesitys tai laulutaidottoman karaoke. Leikki ja hauskuus syntyvät tekemisen ilosta, siitä kun tekijä(t) todella nauttivat uuden kehittämisestä. Tämä nautinnollinen tila tunnetaan nimellä flow-kokemus, ja sen on keksinyt psykologi ja luovuustutkija Mihaly Csikszentmihaly. Teatteri, improvisaatio, roolileikit ja aito huumori ovat toki myös keinoja ”keventää tunnelmaa” ja ilmaista sellaisia asioita, joista puhuminen voi olla muutoin hankalaa, esimerkiksi jostakin organisaatioon tai henkilösuhteisiin liittyvästä seikasta johtuen. Tässä mielessä leikki voi edistää tilaa, jossa ideointi on helpompaa.

Kolmanneksi nostin esille sen, että luovuus ei ole välttämättä hyvä juttu. Uusi idea voi johtaa innovaatioon. Innovaatio voi johtaa kustannussäästöihin, uusiin tuotteisiin tai uusiin palveluihin. Tämä voi puolestaan tarkoittaa vaikkapa organisaatiomuutosta ja irtisanomisia. Niin ikään luovuus voi olla valjastettu kertakaikkisen vahingollisten keksintöjen kehittelyyn, kuten subprime-lainat tai kemialliset aseet.

Neljänneksi painotin sitä, että luovuudesta palkitsemiseen sisältyy riskejä. Tutkimuksissa on todettu kerta toisensa jälkeen, että isot kannustimet itse asiassa vähentävät sitoutumista ja luovuutta. Miksi? Psykologit selittävät ilmiötä sillä, että sitä mitä alussa tehtiin koska se oli itsessään kivaa eli sisäisesti palkitsevaa ja motivoivaa, ryhdytään tekemään rahan tai jonkin muun ulkoisen motivaattorin vuoksi ja homma muuttuu tylsäksi. Uravalmentaja Daniel Pinkin mainio animoitu puhe johdattelee hyvin tähän aiheeseen.

Lopuksi voisi myös purkaa myytin siitä, että luova prosessi on yhtä kuin tiedon ja tietämyksen (siis aidon tiedon, ei esim. ”informaation”) lisäämistä. Kirjoitin siitä, kuinka Tietämättömyys on tärkeämpää kuin tieto,  jolla tarkoitin sitä, että luovan prosessin tarkoituksena ei useinkaan ole ratkaista mitään valmiiksi hyvin muotoiltua ongelmaa, ”löytää puuttuvaa palaa”. Uusi tietohan on kuin veden pinnalla reunoistaan kasvava aalto: mitä enemmän tiedämme, sitä tietoisemmaksi tulemme renkaan kasvavasta kehästä, tietämättömyytemme rajoista. Siten luova prosessi voi parhaimmillaan auttaa ohjaamaan kiinnostavien kysymysten äärelle ja tarjota niihin tilapäisiä ratkaisuehdotelmia.

Mitä itse ajattelen siitä, kuinka viestinnän ammattilaiset voisivat edistää organisaation luovuutta? Luovuuden kultturia voi mielestäni parhaiten edistää antamalla eväitä sen sisäistämiseen, ”mistä luovuudessa on kyse”. Tämä tapahtuu Seppäläisen ehdottamien toimenpiteiden kautta, mutta se tapahtuu myös kaikissa arkisissa käytännöissä: miten esimies vastuuttaa antamansa tehtävät, mitä ihmisiltä odotetaan, miten paljon annetaan aikaa ja resursseja, mitä ihmiset odottavat itseltään ja toisilta, millaista on vuorovaikutus, kuunnellaanko vai puhutaanko omaa juttua kaiken päälle, mitä pidetään luovana, mitä ei, ymmärretäänkö että suuri osa ideoista ei toimi, kunnioitetaanko erilaisten ihmisten mielipiteitä ja ajatuksia, pelätäänkö muutosta, jne. Sanalla sanoen, tajutaanko mistä uuden luomisessa on kyse vai hukutaanko myyttien maailmaan. Tässä mielessä luova kulttuuri on asenne ja ajattelutapa, maailmankuva, jossa tasapainoillaan monien vastakohtien jännitteisessä välimaastossa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s