Lainaamisen ja kopioimisen ero on selkeä akateemisissa teksteissä

Viittauskäytännöt täytyy jokaisen opiskelijan ottaa haltuun viimeistään siinä vaiheessa, kun oman opinnäytetyön kirjoittaminen on ajankohtaista. Kun säännöt on kerran omaksunut ja niitä esim. gradun verran soveltanut, eivät ne hevin unohdu. Oikeastaan viittaustekniikan omaksuminen on melko helppoa. Hyviä oppaita löytyy lukuisia verkosta googlaamalla. Niin ikään aihetta käsitellään jo lukion äidinkielen tunneilla sen verran, että jokin muistijälki ”referaatin” ja ”esseen” eroista useimpien päähän jää.

Viime perjantaina kuitenkin kävi ilmi, että ”virtuaalimaineesta” kirjoittanut Haaga-Helian lehtori oli jäänyt nolosti kiinni ainakin yhden gradun ja kirjan kopioimisesta. Alkuperäislähdettä oli kopioitu – lähes täysin muuntelemattomana – useassa eri kohdassa. Lehtori selitteli aluksi kopiointia kokemattomuudella ja huolimattomuudella. Tämä tuntuukin erityisen ontuvalta selitykseltä, sillä lehtorin kerrotaan myös väitelleen ”virtuaalimaineesta”. Myöhemmin lehtorin ääni muuttui, ja hän myönsi, että kyseessä oli pikemminkin ”moka”, ”amatöörimäinen virhe”. Samassa yhteydessä hän pääsi myös muistuttamaan, että ”keskustelu immateriaalioikeuksista on tärkeää”.

Koska viittaustekniikka ei ole kaikille ehkä aivan selkeä asia, kerrataan hieman. Lehtori lainasi gradusta mm. seuraavaa kohtaa lähes sanasta sanaan:

”Samalla Internetillä on myös ominaisuuksia, jotka tekevät maineenhallinnasta organisaation näkökulmasta entistä hankalampaa. Yleisön on mahdollista päästä käsiksi suureen määrään erilaisia tietolähteitä, joista osa on virallisia ja hallittavissa – osa taas täysin organisaation käsien ulottumattomissa. Verkko tallettaa kätevästi esimerkiksi suuria määriä yrityksestä käytyä media- ja kansalaiskeskustelua, eikä tiedon löytämiseksi tarvitse tehdä muuta kuin syöttää organisaation nimi hakukoneeseen. Verkossa hiljenemisen strategia tuskin on kaikkein tehokkain vaihtoehto verkottuneessa yhteiskunnassa.”

(Laaksonen 2008, s. 2.)

Kuinka tämän lainauksen olisi voinut tehdä niin, että se kunnioittaisi toisen tekijänoikeuksia? Tässä yksi ehdotus:

  • Laaksonen (2008) käsittelee pro gradu -tutkielmassaan ”Organisaatiomaineen tarinat sosiaalisen median keskusteluissa” organisaatioiden mainetta verkossa, erityisesti sosiaalisen median palveluissa liikkuvien tarinoiden näkökulmasta. Laaksosen mukaan internet tekee organisaation maineenhallinnasta hankalaa (s. 2). Verkon muisti on pitkä, ja hakukoneet mahdollistavat ihmisten pääsyn vaivattomasti erilaisten tietolähteiden – kuten organisaatioita koskevien keskustelujen – äärelle (emt.). Laaksonen arveleekin, että verkossa ”hiljenemisen strategia” ei tuota hyvää lopputulosta (emt.).

Yllä olevassa esimerkissä on huomioitavaa, että toisten teksteistä ei ole tapana lainata suoraan sen sisältöä, vaan sitä tulee kuvailla omin sanoin sekä tulkiten. Tämän lisäksi lainattu pätkä liittyy osaksi uuden teoksen kontekstia, joka on toivottavasti siinä mielessä omaleimainen, että referoitu kohta ei palvele täysin samaa tarkoitusta sekä alkuperäisessä että uudessa tekstissä. Mitä tämä tarkoittaa? Se tarkoittaa käytännössä sitä, että toisten tutkimuksien johdantoja ja kirjallisuuskatsauksia ei ole juuri tapana lainailla suoraan akateemisissa teksteissä. Pikemminkin tapana on viitata lähteen omaleimaisiin ja itsenäisiin kohtiin, jotka ovat oman työn kannalta relevantteja. Tällaisia kohtia ovat esimerkiksi toisen tutkijan esittämät määritelmät:

  • Pohtiessaan verkkomaineen määritelmää Laaksonen (2008) esittää, että maineen käsittelyn verkkokontekstissa tulisi lähteä siitä, että ”verkko on merkitysympäristö, jossa maineen tarinoita ylipäänsä voidaan rakentaa, ja jossa niitä väistämättä muodostuu” (s. 29).

Lisäksi voidaan viitata tutkimustuloksiin:

  • Laaksosen (2008) tutkimus osoitti, että sosiaalisen median seurannasta voi olla hyötyä organisaatiolle. Tutkimuksessa selvisi mm. että verkkokeskusteluissa viitataan tyypillisesti uutisiin ja pyritään tiedon alkuperäislähteille. Verkkomaine syntyy usean eri tekstin ja  henkilön välisessä vuorovaikutuksessa (Laaksonen 2008).

Näistä jälkimmäisistä esimerkeistä ensimmäisessä on huomioitavaa tyypillinen tapa viitata tutkijan omiin sanoihin sitaattilainan avulla, kun halutaan lainata toisen keksimää määritelmää. Tällä pyritään varmistamaan, että määritelmä on sanatarkka, sillä määritelmät ovat hyvin tärkeitä akateemisessa kirjoittamisessa. Jälkimmäisessä katkelmassa viitataan tutkimustuloksiin käyttäen epäsuoraa viittaustekniikka. Se on tyypillinen tapa silloin, kun halutaan vetää yhteen ja esittää tiivistetyssä muodossa jonkin toisen tutkimuksen tutkimustuloksia tai johtopäätöksiä. Näiden kolmen esimerkin ohella voidaan vielä esitellä neljäs mahdollinen tapa lainata:

  • Laaksonen (2008) kirjoittaa pro gradu -tutkielmansa sivulla 2 seuraavasti: ”Samalla Internetillä on myös ominaisuuksia, jotka tekevät maineenhallinnasta organisaation näkökulmasta entistä hankalampaa. Yleisön on mahdollista päästä käsiksi suureen määrään erilaisia tietolähteitä, joista osa on virallisia ja hallittavissa – osa taas täysin organisaation käsien ulottumattomissa. Verkko tallettaa kätevästi esimerkiksi suuria määriä yrityksestä käytyä media- ja kansalaiskeskustelua, eikä tiedon löytämiseksi tarvitse tehdä muuta kuin syöttää organisaation nimi hakukoneeseen. Verkossa hiljenemisen strategia tuskin on kaikkein tehokkain vaihtoehto verkottuneessa yhteiskunnassa.”

Tämä ei ole missään nimessä hyvä tapa lainata toisen teosta, ellei kyseessä ole jokin tietty kohta, jota kirjoittaja alkaa seuraavasti yksityiskohtaisesti analysoimaan ja/tai kritisoimaan. Tällöin tuo kyseinen kohta voidaan tuoda lukijan silmien alle aluksi ja sen jälkeen aloittaa sen yksityiskohtainen analyysi. Löytyy vielä viideskin tapa viitata ko. kohtaan.

  • Internetillä on ominaisuuksia, jotka tekevät maineenhallinnasta organisaation näkökulmasta entistä hankalampaa (Laaksonen 2008, s. 2). Yleisö pääsee käsiksi monenlaisiin virtuaalisiin hallittaviin ja ei-hallittaviin tietolähteisiin. Verkko tallettaa  suuria määriä yrityksestä käytyä media- ja kansalaiskeskustelua. Tiedon löytämiseksi ei tarvitse kuin syöttää organisaation nimi hakukoneeseen. Hiljenemisen strategia tuskin on hyvä vaihtoehto verkottuneessa yhteiskunnassa. (Emt.)

Tämä viimeinen esimerkki on tyypillinen opinnäytetöissä, mutta ei käytössä akateemisessa tutkimuskirjallisuudessa tai artikkeleissa. Tässä kirjoittaja on tehnyt vain pieniä muutoksia sinne tänne, lauseet seuraavat toisiaan samassa järjestyksessä kuin alkuperäistekstissä ja loppuun laitettu emt-merkki (”edellä mainittu teos”) viittaa koko yllä olevaan lainaukseen. Tätä koko kappaleen lainaa indikoi viitteen sijoittaminen omaksi lauseekseen sekä pisteen sijoittaminen sulkeiden sisäpuolelle. Tällaisia lainauksia ei siis kuitenkaan ole tapana käyttää enää opinnäytetöiden jälkeen, ja niitä pidettäisiin helposti plagioimisena. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että tieteessä keskeistä on ajatusten kumuloituminen, niiden kehittely – ei suora lainaaminen. Viittauskäytännöt ovatkin paitsi tekijänoikeuksiin liittyvä käytäntö myös  akateemisen tutkimustekstin rakennetta ohjaavia sääntöjä, ja kertovat siten tutkijan ammattitaidosta.

Tässä esitetyt viittausohjeet perustuvat omaan kokemukseeni ja omaksumiini viittausoppeihin. Nämä viittausohjeet eivät ehkä sovellu sellaisenaan kevyehköön business-kirjallisuuteen, josta tässä kopiotapauksessa ilmeisesti oli kyse. Tekijänoikeudet kuitenkin koskevat myös business-kirjoja. Viittaamalla oikein annamme itsestämme ammattimaisemman kuvan sekä kunnian ajatuksista ja tuloksista niille keille se kuuluu, kuten Laaksonenkin Taloussanomien haastattelussa huomauttaa.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s