Viestinnästä ja valehtelusta

Nyt jo entinen ministeri Heidi Hautala joutui luopumaan perjantaina kehitysministerin salkusta ”tiedotussotkujen” vuoksi. Epäonnistuneeseen tiedotukseen eron syynä viittasivat mm. vihreiden eduskuntaryhmän pj. Oras Tynkkynen, pääministeri Jyrki Katainen sekä politiikan erikoistutkija Erkka Railo HS:n haastattelussa. Tiedotussotkut olivat myös HS-analyysin lopputulema eroon johtaneista syistä.

Jonkinlaisesta epäonnistuneesta tiedottamisesta todellakin on kyse, jos sanotaan ensin yhtä ja sitten toista ja lopuksi jaetaan tiedotetta, josta puuttuu olennainen tekstikappale. Väärien tietojen antaminen julkisuuteen ja tiedotusmateriaalien kanssa sotkeminen ovat toki ”tiedotusmokia”, mutta ne voivat myös viitata sellaiseen viestintää koskevaan väärinymmärrykseen, joka ei oikeastaan olekaan tiedotuksellinen ongelma pohjimmiltaan. Selvennän asiaa.

Väärän tiedon antaminen julkisuuteen voi olla joko tahallista tai tahatonta. Tahallista väärän tiedon levittämistä kutsumme valehteluksi ja sen korjaamista selittelyksi. Tahatonta väärän tiedon levittämistä kutsumme virheeksi, ja se voi johtua inhimillisistä syistä (kuten kovassa stressissä ja kiireessä tiedotepaperin kopioiminen vain toiselta puolelta, kun toisellakin puolella on tekstiä) tai epäammattimaisuudesta (ei nähdä mikä on oleellista tietoa / ei osata käyttää kopiokonetta).

Tahaton väärän tiedon levittäminen on tuomittavaa oikeastaan vain silloin kun se johtuu osaamisen puutteesta. Silloin pitäisi tehdä jotain osaamisen tasolle. Inhimillisille virheillehän emme voi tehdä mitään. Niitä voi aina sattua kokeneellekin. Tahallinen väärän tiedon levittäminen on puolestaan ylipäätään tuomittavaa tiedotuksessa. Tähän asiaan otti hiljattain kantaa viestinnän ammattilaisten liitto Procom Soneran markkinointia ja viestintää luovalla tavalla sotkevan kampanjan yhteydessä. Procom vetosi tiedotusalan eettisiin sääntöihin ja totesi, että ”yrityksen ei missään oloissa tule valehdella”. Sama koskenee ministeriä. On kuitenkin helppo kuvitella tilanteita, joissa jonkin asian kertomatta jättäminen ei ole tuomittavaa. Esimerkiksi laki sitoo yrityksiä vaikkapa asiakkaiden yksityisyyteen tai yrityskauppoihin ja listautumisiin liittyvien asioiden yhteydessä. Tällöin tiedotus ei voi kertoa ”totuutta”, vaikka sitä heiltä olisikin suoraan kysytty. Sama koskee keskeneräisistä asioista puhumista. Ei ole tuomittavaa, jos ei halua kommentoida jotakin, mihin ei osaa vielä sanoa juuta eikä jaata. Tähän kelpaa esimerkiksi vaikkapa Marimekko, jonka tiedotushiljaisuudet kopiosyytösten alla selittynevät pitkälti sillä, että ensin on täytynyt selvittää, mitä on tapahtunut ja muotoilla sitten sanomansa, ennen kuin voi vastata syytöksiin. Silloinkin kannattaa kuitenkin sanoa esimerkiksi, että ”selvitetään ja palataan asiaan”. Lopulta emme koskaan saa tietää, jättikö yritys kertomatta joitakin yksityiskohtia vai oliko se suunnittelija itse. Jäljelle jäävät vain syytökset valehtelusta, ja vastuun kantaa aina yritys.

Jos palataan Hautalan tapaukseen, mistä siinä oli kysymys? Totuus on: emme voi koskaan tietää. Vain Hautala itse saattaa tietää, millaisia motiiveja hänelle on ollut omistajaohjaukseen liittyen. Toiseksi: vain Hautala itse tietää, antoiko hän ristiriitaisia tietoja julkisuuteen aluksi tahallaan vai tahattomasti. Mitään lakiin tai turvallisuuteen liittyvää syytähän ei ollut olla kertomatta rehellisestä heti, mitä omistajaohjauksessa oli tapahtunut, kun asiaa kysyttiin. Jälkiviisaana voi todeta, että olisi kannattanut vain sanoa ”selvitetään ja palataan asiaan”. Spontaani kieltäminen tuntuu olevan yleinen, mutta kohtalokas strategia.

Moraalisesti kestävällä pohjalla oleva tiedotus voisi olla sellaista, jossa a) kerrotaan vain tosiasioita, b) ei kerrota sellaisia asioita, joista puhumisen laki kieltää ja c) ei kommentoida keskeneräisiä asioita, mutta luvatan selvittää ja palata asiaan myöhemmin. Puolitotuuksien ja virheellisten tietojen päästäminen julkisuuteen voi olla tiedotusmoka, mutta se voi myös johtua viestinnästä, jonka periaatteet on ymmärretty väärin. Tiedotus ei voi perustua nimittäin asioiden peittelyyn tai salailuun, sillä siitä kiinnijäämisen riski on usein kestämätön. Ja lisäksi valehtelu on moraalisesti tuomittavaa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s