Tietämättömyys on tärkeämpää kuin tieto

Kirjoitin viimeksi luovuudesta ja siitä, millaisia myyttejä ja vähemmän perusteltuja olettamuksia luovuuteen liittyy. Luovuus on kyky tuottaa uusia ja yllättäviä ajatuksia, ideoita tai ratkaisuja, joilla on jokin hyödyllinen käyttötarkoitus – joko henkilökohtaisesti, meille itsellemme, tai sosiaalisesti, laajemmalle yhteisölle. Tiede on hyvä esimerkki instituutiosta, jonka tehtävänä on tuottaa uutta tietoa ja uusia  näkökulmia, ratkaista pieniä ja suuria ongelmia, tuottaa uutta tietoa hyvin argumentoidulla ja tieteellisellä metodilla.

Aivotutkija Stuart Firestein Columbian yliopistosta haluaa kääntää tämän ajatuksen päälaelleen. Ted-esitelmässään hän kertoo, kuinka joka minuutti julkaistaan kolme uutta tieteellistä artikkelia. Tieteellisen tiedon määrä kasvaa jatkuvasti ja kiihtyvällä tahdilla. Tiedon määrä on niin hämmentävän suuri, että ainoa mahdollisuus on – ummistaa silmänsä, olla vähät välittämättä koko asiasta! Emme voi ottaa haltuun kaikkea tietoa, faktoja. Firesteinen mukaan tärkeää ei olekaan se, mitä tiedämme, vaan se, mitä emme tiedä. Ja mitä enemmän tietoa hankimme, sitä enemmän tulemme tietoiseksi siitä, mitä emme tiedä. Tieteellisestä työstä käytetyt metaforat, kuten ”sipulin kuoriminen” kerros kerrokselta ytimessä olevan totuuden paljastamiseksi tai ”palapelin kokoaminen” puuttuvien osasten löytämiseksi, ovat harhaanjohtavia. Oikeasti uusi tieto tuottaa lisää kysymyksiä, lisää tietämättömyyttä. Tieto – ja tietämättömyys sen mukana – leviävät kuin veteen tiputetun kiven synnyttämät loittonevat renkaat veden pinnalla.

Tässä ei ole kyse tiedon tai ”faktojen” halveksumisesta, vaan näkökulman kääntämisestä tiedon kokoamisesta kohti oikeanlaisen, informoidun tietämättömyyden lisäämistä. Mielestäni sama koskee kaikkea uuden tiedon tuottamiseen tähtäävää luovaa työtä. Tarkoituksena ei ole paljastaa pinnan alla lymyävää jäävuorta tai löytää puuttuvia palapelin palasia (oletettujen olemassa olevien faktojen joukosta), vaan tuottaa uutta tietoa, jotta voi tulla tietoiseksi siitä, mitä ei tiedä ja mitä olisi ehkä hyvä tietää. Toisin sanoen esittää parempia kysymyksiä. Tämä prosessi on tietysti loputon ja kehämäinen, eikä suinkaan lineaarinen, lopulliseen Kaiken Tietoon päättyvä.

Firestein huomauttaakin, että nykyään mikään bisnesmalli tai opetussysteemi ei voi perustua pelkästään tiedon, ”faktojen”, tarjoamiseen – meillähän on jo Google ja Wikipedia sitä varten! Siksi ei ole aiheellista pohtia pelkästään ”mikä on X?”, vaan rohkaista kyseenalaistamaan ja tutkimaan tarkemmin itse kysymystä: millä toisella tavalla voisimme kysyä? Onko olemassa toisia, kiinnostavampia ja parempia kysymyksiä? Onko kysymykseen edes mielekästä yrittää vastata?

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s