Datajournalismi ja mediaorganisaatioiden haaste

Osallistuin äskettäin Denverin yliopiston professorin Adrienne Russellin Helsingissä pitämälle vierasluennolle otsikolla ”The Rise of Networked Journalism”. Russel on tarttunut haastavaan tehtävään ja julkaissut hiljattain digitaalisen aikakauden journalismin historian. Esityksessään hän nosti esille tuttuja esimerkkejä digitaalisen journalismin ilmiöistä Wikileaksista Ushahidiin ja julisti journalismin muutosta. Russell hylkää ajatuksen journalistista, jonka toimintaa ohjaavat pyrkimys objektiivisuuteen ja demokraattisen järjestelmän ylläpitämiseen. Tämän vanhan ihanteen hän korvaa tiedon läpinäkyvyyteen uskovalla, verkottuneella yhteisötoimijalla. Mediatalojen kannalta Russellin viesti on, että journalistisen työn yksinoikeus ei lepää enää mediaorganisaatiossa, vaan tulevaisuuden ammattijournalisti on asiantuntija, joka toimii tiedon kuratoijana yhteisöjen rajapinnoilla. Luennolla nousi esiin myös eräs viime aikoina paljon huomiota ainakin journalistien ja mediatutkijoiden parissa herättänyt uuden journalismin innovaatio nimeltään ”datajournalismi”.

Datajournalismi tuli osaksi suomalaista mediaa viimeistään vuosi sitten eduskuntavaalien yhteydessä. Datajournalismilla tarkoitetaan uutisten tuottamista pääosin verkon tilastoaineistoja yhdistelemällä, analysoimalla ja visualisoimalla. Eduskuntavaaleissa Helsingin Sanomat käynnisti Aalto-yliopiston kanssa HS Open -verkoston, joka kokosi ohjelmoijia ja muita datan käsittelytaitoja omaavia yhteisiin sessioihin tutkimaan datajournalismin mahdollisuuksia. Vaaleissa mediatalot julkaisivat oman vaalikonedatansa avoimesti, ja mm. HS:n blogissa linkattiin ihmisten itse tekemiin visualisointeihin. Pian perässä seurasi myös Yle, ja tänä päivänä avoimen datan käyttö ja julkaisu näyttää jo kuuluvan ”laatujournalismin” tunnusmerkkeihin. Jos kansainvälistä esimerkkiä seurataan myös Suomessa, täyttyvät toimitukset pian perinteisten journalistien ohella datajournalisteista, joilla on datan hankintaan, käsittelyyn, tulkintaan ja visualisointiin liittyviä erityistaitoja.

Datajournalismin ravintoa on avoin data. Avoin data on ilmaista, yleensä numeerisessa muodossa olevaa tilastoaineistoa, joka on jonkin organisaation, tutkimuslaitoksen tai yrityksen julkaisemaa. Samoin avoimen datan tunnusmerkkien voi ajatella täyttyvän, jos aineiston saatavuutta ei ole estetty. Tällaista dataa on periaatteessa verkko pullollaan, ja se on saatavilla kenelle tahansa tietokantojen ohjelmointia taitavalle. Avoin data yksistään ei vielä ole journalistinen skuuppi. Datalle pitää esittää kysymyksiä, jonka seurauksena saadaan merkityksellistä dataa eli informaatiota. Informaatiota puolestaan pitää yhdistellä ja luokitella ja asettaa mielekkäisiin asiayhteyksiin. Tästä syntyy tietoa, joka lisää tietämystämme jostakin asiasta. Datajournalistin tehtävä on siis saattaa merkityksetön ja hajallaan oleva numeerinen tietoaines johonkin käsiteltävään muotoon, kysyä journalistinen kysymys ja suodattaa vastaus datasta ulos tavalla, joka mahdollistaa monimutkaisten asioiden esittämisen yksinkertaisessa muodossa.

Guardianin Paul Bradshaw listaa lehden Datablogissa ohjeita aloittelevalle datajournalistille datan hankinnasta sen käsittelyyn ja esittämiseen. Taitoarsenaaliin olisi hyvä sisällyttää – journalistin perustaitojen ohella – ainakin tilastotieteen perustuntemus, tilastoaineistojen käsittelyn perustaidot, hyvät verkon käyttötaidot sekä matala kynnys erilaisten ohjelmien käytön omaksumiselle. Eikä design-osaamisesta ja visuaalisesta silmästäkään haittaa ole. Lisäksi mahdollinen tietokantaosaaminen ja koodaustaidot kruunaavat datajournalistin vaativan taitokokoelman. Viimeiset vaateet eivät ole Bradshawinkaan mukaan välttämättömiä, vaan datan hakemiseen ja visualisointiin voi myös soveltaa nk. ”mashup”-ohjelmia eli koostepalveluja. Koostepalvelut ovat avointa dataa yhteen paikkaan kokoavia (verkko)palveluja, jotka on suunniteltu nimenomaan loppukäyttäjää silmälläpitäen. Usein kuultu pioneeriesimerkki on rikosraportteja Googlen sijaintitietoihin yhdistävä ChigagoCrimes. Datajournalistien käyttöön on myös avattu sivustoja, joissa datan hankinnan ja käsittelyn osaamiskynnystä on pyritty madaltamaan. Eräs kiinnostava ja tuore esimerkki on Helsingin kaupungin koordinoima Helsinki Regions Infoshare -hanke, jonka verkkosivujen kautta voi hakea alueellista dataa sekä tietoa avoimen datan käytöstä ja sovelluksista. Näyttää siis siltä, että avoimen datan tarjoamisesta on tullut tai tulossa uusi organisaatioviestinnän muoto.

Datan visualisointitaidot ja tilastotieteen perustuntemus eivät ole olleet tarpeettomia journalistin työssä aiemminkaan. Journalistisessa mielessä datajournalismissa ei kuitenkaan ole kyse vain tilastoaineiston käsittelemisestä ja esittämisestä. Tilastoaineistoa on aiemminkin voinut tiedustella viranomaisilta ja esittää erilaisten graafien muodossa. Uutta datajournalismissa on datan kerääminen verkosta ja sen yhdisteleminen toisiin tietokantoihin uuden tiedon luomiseksi. Niin ikään uusi elementti on tiedon reaaliaikaisuus. Vuorovaikutteinen ja automaattisesti päivittyvä uutinen voi todellakin tarjota uudenlaisen uutiskokemuksen. Journalismin kannalta tärkeintä on silti edelleen se, mitä datalta halutaan kysyä; mihin tärkeään kysymykseen data voi vastata, josta emme ole aiemmin tienneet ja josta on ihmisille hyötyä tai joka ihmisillä on oikeus tietää?

Journalistille datajournalismi on ennen kaikkea valtaisa osaamishaaste.  Yhdistämällä kaksi vanhaa sanontaa, ”kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa” ja ”vale, emävale, tilasto”, saadaan synteesi ”huonosti tai väärin tulkittu tilastollinen kuva valehtelee paljon tehokkaammin kuin virheitä sisältävä teksti”. Tämä on tietysti kevyesti ajateltu. Jos emme kuitenkaan ymmärrä datan ja tilastotiedon merkitystä tai tulkitsemme niitä heppoisin perustein, ei kauneinkaan estetiikka tai tyylikkäin design pelasta juttuamme. Infografiikka on informatiivista vain silloin, kun data ja aineiston tilastolliset ulottuvuudet on oikein tulkittu. Tehokkaimmillaan hyvä visualisointi paljastaa yhdellä vilkaisulla jotakin sellaista, jonka selittämiseen ja tulkitsemiseen numeroiden avulla kuluisi verrattomasti enemmän aikaa ja vaivaa. Samalla kuva on myös tehokas tunteita herättävä viesti. Todelliseksi journalistiseksi haasteeksi nousee informatiivisten visualisointien tuottamisen ohella numerodatan, kuvien ja infografiikan kriittinen lukutaito.

Journalistisesta näkökulmasta avoin data on kiinnostava mutta haastava alue. Russellin hengessä voi kysyä, mihin journalistien ammattikunta on menossa. Ei ole mitenkään tavatonta, että jokin ammatti ja siihen liittyvät tiedot ja taidot muuttuvat ajan saatossa täysin. Esimerkiksi lääkärin ammatti oli vielä ennen modernin lääketieteen ja -teollisuuden kehitystä melkoisen erilainen. Modernin lääketieteen kehityksen myötä tieto kumuloitui valtavaa vauhtia, ja tänä päivänä jokaiselle terveyden ja sairauden eri alueelle löytyy oma spesialistinsa. Saman tyyppistä on ollut kehitys viimeaikoina myös psykologian ja psykoterapian saroilla. Mihin ovat siis ammattijournalistit matkalla?

Mediaorganisaatioista suurin osa lienee hyväksynyt sen, että ne eivät enää yksin seiso tiedon valtateiden porteilla ja pidä yllä demokraattista regiimiä. Journalisteja voivat periaatteessa olla kaikki, jotka haluavat noudattaa läpinäkyvyyden ja lahjomattomuuden kriteerejä sekä raportoida maailman asioista. Tämä koskee pian varmasti myös tutkijoita, vaikka systemaattisen tutkimustiedon tuottaminen onkin verrattomasti vaivalloisempi haaste. Joskus mediaorganisaatio voi omassa organisatorisessa jähmeydessään vain seistä innovatiivisen journalismin tiellä. Tällöin Arabikevään ja Occupy Wall Street -liikkeen aktivistit voivat yhdessä kännykkäkameroidensa avulla saada aikaa jotakin paljon vakuuttavampaa kuin taitavinkaan asiantuntijajournalistien joukko ison lehtitalon resursseilla. Mediaorganisaatiolle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin tarjota omat resurssinsa ja kanavansa näiden ilmaantuvien journalististen muotojen käyttöön eli toisin sanoen tarjota kättä verkottuneelle yhteistyölle. Siten on vain luonnollista, että mediaorganisaatiot pyrkivät nyt hyödyntämään datajournalismin innovaatiota ja sulauttamaan sen osaksi omaa liiketoimintaansa. Samalla tavalla yliopistot ja journalistien koulutuslaitokset ovat kiireenvilkkaan tuottaneet datajournalismin koulutus- ja maisteriohjelmia. Ammattijournalistit puolestaan joutuvat jatkuvasti kehittämään uusia taitoja ja kykyjä oman olemassaolonsa oikeuttamiseksi, joista datajournalismi lienee vain yksi juonne.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s