Kuinka kriiseistä pitäisi puhua?

Nykyään on vallalla ajatus siitä, että globalisaatio – kaiken kytkeytyminen toisiinsa, tiedon, tavaroiden ja ihmisten vapaampi liikkuvuus – on tehnyt maailmasta monimutkaisemman ja arvaamattomamman kuin aikaisemmin. Business-kirjallisuutta kuluttaneille ovat tuttuja toteamukset toimintaympäristön lisääntyvästä turbulenssista ja jatkuvan muutoksen pakosta. Nopeasti voisi ajatella, juuri näinhän se on: talouskriisit vaivaat yksi toisensa jälkeen, arabimaissa kuohuu, Euroopan poliittinen kenttä on murroksessa ja EU romahduspisteessä. Mutta voimmeko todella väittää, että maailma on nyt jotenkin arvaamattomampi ja kriisiherkempi kuin esimerkiksi 30 tai 150 vuotta sitten? Millä tavalla ottaa kantaa asioihin, jotka ovat niin monimutkaisia, ettei syiden verkostoa ole mahdollista ehkä koskaan selvittää tai edes havaita millään eksplisiittisellä tavalla? Miten kriiseistä voi ja pitäisi puhua?

Ennen kuin voimme pohtia, miten ottaa kantaa yhteen tai toiseen kriisiin, meidän tulee määrittää oma suhtautumisemme kriisin syihin ja olemukseen. Mikä on muutoksen luonne?

Voimme ajatella kahdella tavalla: a) maailma on muuttunut arvaamattomammaksi ja sitä myöten vaikeammin tulkittavaksi; b) vain maailmaa koskevat selitykset ovat muuttuneet monimutkaisuutta heijasteleviksi. Jos valitsemme a:n, tunnustamme, että elämä on nyt aidosti vaikeampaa kuin aiemmin ympäristöolosuhteiden muutosten vuoksi ja että meillä on myös uutta ja moninaista tietoa näistä muutoksista. Edelleen meidän tulee pohtia, onko muutoksen tila pysyvä vai onko kyse historiallisesta anomaliasta (vrt. esim. ilmastonmuutoskeskustelu). Jos taas valitsemme b:n, meidän täytyy tehdä kaksi jatkotulkintaa: b1) meillä on nyt enemmän tietoa kuin aiemmin ympäröivästä todellisuudesta ja uusia sitä koskevia käsitteitä, minkä vuoksi asiat vain tuntuvat monimutkaisemmilta, vaikka ne ovat toki aina sitä olleet; b2) maailma on pysynyt entisenkaltaisena, mutta poliittinen tai ideologinen ympäristömme on muuttunut ja syöttää meille uudenlaista piiloagendaa muutoksen pakosta ja ympäristön kaoottisuudesta. Saimme siis neljä mahdollista kantaa:

  1. muutos on todellista ja kiihtyvää
  2. muutos on todellista mutta väliaikaista, jonka jälkeen palataan normaaliin
  3. muutos on enemmänkin sitä, että maailmaa koskevat käsitteemme ovat tarkentuneet, levinneet laajalle ja ”paljastaneet” todellisuuden turbulentin luonteen
  4. muutos on poliittinen piiloagenda tai ”diskurssi”

Tällainen jaottelu on mahdollista mutta keinotekoista; on varmasti totta, että maailma on todella nyt monimutkaisempi ja arvaamattomampi kuin aiemmin, mutta emme tietystikään tiedä tulevaisuuden luonteesta. On myös totta, että maailma tuntuu arvaamattomammalta ja että monenlaiset diskurssit kamppailevat siitä, kuinka maailma tulisi ymmärtää. Esimerkiksi siinä missä business-diskurssi vaatii meitä tekemään kaiken uudella, joustavammalla ja ketterämmällä tavalla, niin poliittis-taloudellinen voisi kehottaa meitä kestämään vaikeiden aikojen yli ja ponnistelemaan yhdessä; seuraava nousukausi häämöttää jo nurkan takana!

Siksi onkin tärkeää muistaa, että kaikki puhujat edustavat joitain tarkoitusperiä, jotka kytkeytyvät heidän tavoitteisiinsa. Toiseksi on syytä muistaa, että vaikka tiedettä voidaan myös ajatella diskurssina tai retorisena keinona, se kytkeytyy omien tarkoitusperiensä – tieteellisen ja kriittisen tiedonetsinnän kautta – empiirisen todellisuuden mekanismeihin syvällisemmin kuin vaikkapa uskonto, politiikka tai vailla tieteellistä pohjaa ja metodia tehty konsulttikirja. Siksi tieteellinen tieto on empiiristä todellisuutta kuvatessaan tavallisesti muita tarkempaa. Kolmanneksi kaikenlaista puhetta tulee pitää – niin tieteellistä kuin poliittistakin – signaalina siitä, että sen taustalla, maailmassa, saattaa olla jotakin tekeillä.

Kuinka sitten rakennamme kriisiviestimme? Olettakaamme että olemme poliitikko talouskriisin keskellä. Politiikassa korostuu se, millaista kieltä käytetään, koska kielen käyttö kiinnittää poliitikon omaan tai puolueensa poliittiseen agendaan ja arvopohjaan. Täysin rationaalisesti toimiva poliitikko muodostaisi jonkin käsityksen ”kantaaotettavastaan”, peilaisi sitä vasten puoleensa arvopohjaa ja miettisi samalla ”suurta yleisöä”, äänestäjiä, sekä olevia että tulevia ja nukkuvia.

Ajatellaan, että kriisi on todellista (eli emme kiellä sitä) ja haluamme ottaa siihen kantaa. Meillä on valittavanamme tietysti loputon määrä erilaisia ”silmälaseja”, joiden kautta asiaa voidaan tarkastella. Voimme etsiä syyllisiä joistakin toimijoista, päätöksistä tai systeemistä. Voisimme myös vedota tunteisiin ja esittää vetoomuksen pitää huolta lähimmäisistä vaikeina aikoina. Niin ikään voimme pyrkiä valamaan luottamusta korostamalla vahvaa ja jämäkkää johtamista. Tai sitten voimme esittää joukon kilpailevia taloustieteellisiä selityksiä ja tarkastella niiden luotettavuutta tehtyjen hypoteesien ja tilastollisten argumenttien valossa.

Oikeastaan kuka tahansa ilmiötä ymmärtävä puhuja voi kuulijan asenteet, arvot, motiivit ja aikaisemmat tiedot sekä kuulemisen kontekstin huomioonottaen päästä retorisesti vakuuttavaan lopputulokseen. Emmehän siis voi kuin esittää hyviä tai huonoja arvailuja oikeista syistä monimutkaisten ilmiöiden taustalla.

Lopulta voi olla, ettei kukaan kykene esittämään vakuuttavaa selitystä kriisille, mutta ne jotka käyttivät oikeaa strategiaa asiansa esittämiseen, ovat todennäköisimmin vahvoilla ajan kuluessa. Tämän vuoksi liian asiapohjainen poliittinen agenda on aina hiukan riskipeliä; politiikassa kun on harvoin käyttöä mitä minä sanoin -lausunnoille siinä vaiheessa, kun vaalit on jo pelattu ja hävitty. Tämän vuoksi monimutkaisen ja diskursseja täynnä olevan maailman edessä tehokkaimmat kannanotot perustuvat juuri oikeanlaiseen yhdistelmään vakuuttelun keinoja, tunteisiin vetoamista, yleisön huomioon ottamista sekä Wittgensteinia mukaillen sen tunnustamista, että mistä ei voida tietää varmuudella, ei tule puhua, ainakaan liikaa. Viestintä tehdään tässä ja nyt, eikä se että emme tiedä jonkin asian luonteesta ole silti este puhumiselle. Sen sijaan meidän tulee harkita sanojamme muista kuin syihin menevistä lähtökohdista ja keskittyä sellaisiin asioihin, joista voimme puhua luotettavasti ja luontevasti.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s